Somakoti

Kuka sitten on Somakodin takana?

Olen Nella, uunituore sisustusalan ammattilainen. Olen kolmekymppinen vaimo, kolmen pojan äiti ja asunut koko ikäni Raumalla. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä ehdin olla 12 vuotta myyjänä pienessä ruokakaupassa ja sitä ennen olen toiminut erinäisissä asiakaspalvelutehtävissä koko aikuisikäni.

Somakoti on yhden naisen toteutunut haave. Vuonna 2018 googlailin, että miten saisin sisustussuunnittelijan tutkinnon, mutta aika ei ollut vielä tuolloin opiskeluille otollinen. Vuonna 2021 löysin itseni jälleen etsimästä väylää opinnoille ja hakeuduin Kankaanpään opiston tarjoamaan maksulliseen sisustusalan monimuotokoulutukseen. Koulutuksen jälkeen jatkoin opiskeluani Kokemäellä ammattitutkintoon johtavassa sisustusartesaanikoulutuksessa. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Taide on ollut aina iso osa elämääni. Olen harrastanut kuvataidekoulua ekaluokkalaisesta lukioikäiseen, ja lukiossa kahmin lukujärjestykseeni kaikki mahdolliset kuvaamataidon kurssit. Ennen maalailin enimmäkseen tauluja, mutta nykyään mieluummin huonekaluja tai seinäpintoja. Viime vuosina olen löytänyt tieni taas keramiikan pariin ja upotankin käteni saveen aina viikoittain kansalaisopistossa.

Inspiroidun väreistä, muodoista, eri materiaaleista ja luonnosta. Olen juuri se ihminen, joka näkee paneeliseinässä puunsyiden sijaan kasvoja ja pilvien muodoissa eläimiä. Rakastan kierrellä kirpputoreja ja keksiä tavaroille uusia käyttötarkoituksia; minulta löytyykin kotoa muun muassa matosta tehty sängynpääty, parvisängystä muokattu sohva ja huivista ommeltu tyyny.

Sisustamisen ei mielestäni tarvitse olla niin kauhean totista: yleensä pienellä twistillä saadaan tiloista persoonallisempia ja mielenkiintoisempia. Kodikkuuden luominen on minulle myös äärimmäisen tärkeä teema. Pääasia on tietenkin aina se, että tila palvelee käyttäjänsä tarpeita, oli kyseessä sitten koti tai julkitila.

Kiva kun löysit sivuilleni, ja toivottavasti kuulen sinusta sisustamisen merkeissä, olisi ilo olla avuksi!

Sisustusneuvonta

Sisustusneuvonta on apu pienempiin sisustuspulmiin, missä keskitytään tietyn osa-alueen tai tilan läpikäymiseen. Neuvonta voi keskittyä esimerkiksi maalisävyjen tai tapettien valintaan, sopivien tekstiilien etsimiseen tai kalustesijoitteluun.

Neuvontaa voi käyttää myös tiloja yhdistävän punaisen langan pohtimiseen niin kotioloissa kuin julkitiloissakin. Ja se lankahan voi olla kaikkea maan ja taivaan väliltä: vaikka vihreä ja villainen tai krominen ja kiiltävä!

Neuvonta voidaan tehdä asiakaskohteessa, maalikaupassa tai vaikkapa Ikeassa, mikä sinun tarpeitasi sitten parhaiten palveleekaan. Neuvonta onnistuu myös etäyhteydellä.

Neuvonnan kesto on 1-3h, eikä sisällä kirjallista suunnitelmaa. Jo parissa tunnissa ehtii käymään kokonaisvaltaisemmin yhtä huonetta läpi: esimerkiksi lastenhuoneen maalisävyt ja kalusteet.

Sisustussuunnittelu

Sisustussuunnittelu on kokonaisvaltainen palvelu, joka sisältää sekä kirjallisen että kuvallisen suunnitelman. Sisustussuunnittelupalveluun kuuluu aina ilmainen aloituspalaveri, jossa käydään läpi asiakkaan tarpeet ja toiveet. Näiden pohjalta arvioin kohdekohtaisen ajankäyttöni ja teen tarjouksen. Mikäli aloituspalaveri ei johda yhteistyöhön, siitä laskutetaan hinnaston mukainen summa.

Suunnitelmassa käydään läpi huone-/kohdekohtaisesti asiakkaan kanssa sovitut asiat, kuten pintamateriaalit (maalisävyt, tapetit, lattiamateriaalit, laatat), kiintokalusteet, irtokalusteet ja niiden sijoittelu, tekstiilit, valaistus ja piensisustus.

Teen yleensä pari erilaista kuvallista moodboard-tyylistä ehdotelmaa asiakasta varten. Lopullinen suunnitelma sisältää hankittavan esineistön ja materiaalit hintoineen, sekä tarvittavat mittakuvat. Varsinaista materiaalimenekkiä en laske, vaan sen suorittaa asiakas itse (tai työn suorittaja, esimerkiksi pintakäsittelijä). Suunnitelmasta on mahdollista saada myös suuntaa antava 3D-kuvaus.

Sisustussuunnittelupalvelu onnistuu myös etänä.

Keittiö- ja

kiintokalustesuunnittelu

Teen keittiö- ja kiintokalustesuunnittelua Rauman Noblessalla ja minut löytääkin kivijalkaliikkeestä aina parina päivänä viikossa. Noblessa tarjoaa laadukkaita ja kilpailukykyisesti hinnoiteltuja ratkaisuja niin keittiöön, kodinhoitohuoneeseen kuin vaikka eteisen ja olohuoneen kalustukseenkin.

Juhlatilastailaus

Yrityksen vuosijuhlat, yhdistyksen joulujuhlat, häät tai lapsen rippijuhlat tulossa, etkä oikein tahdo keksiä, miten ehostaisit tilan juhliin sopivaksi? Ei hätää, voit kääntyä minun puoleeni! Olen valmiina auttamaan, oli kyseessä sitten pienempi tai isompi juhlatilaisuus.

Voin lähteä suunnittelemaan juhlia puhtaasti budjetti edellä, tai tiettyyn teemaan liittyen, minkä pohjalta teen sinulle stailausehdotelman. Suunnitelmastani löytyy aina hankittavat tarvikkeet ja koristeet ostopaikkoineen ja hintoineen, sekä koristeluohjeet ja fiiliskuvia.

Voin myös itse tarvittaessa valmistaa koristeita, koristella tilan ja purkaa koristelut. Voit ostaa palvelun siis avaimet käteen -periaatteella, tai vain niiltä osin, missä koet apuani tarvittavan. Tarvittavat koristeet ja materiaalit asiakas maksaa kuitenkin aina itse, sekä koristelua/purkua varten mahdollisesti tarvittavan erikoiskaluston (esimerkiksi nostimen). Minulta itseltäni löytyy myös hieman erilaisia koristelutarpeita, joita voin tarvittaessa vuokrata.

Pori Jazz 2023

Sataedun joulugaala 2023

Juhlia

Myyntistailaus

Tämä palvelu on sinua varten, jos:

näyteikkunan esillepano aiheuttaa harmaita hiuksia,
asuntonäyttö painaa päälle,
messuosaston ilme on hukassa,
asunto pitäisi stailata vuokrailmoitukseen otettavia kuvia varten

tai sinulla on tarve saada kotiin, mökille, airbnb-asuntoon tai esimerkiksi firman taukotilaan se viimeinen loppusilaus!

Tulen paikan päälle tilanteesta riippuen joko stailaustarpeet mukanani tai käytän sinulta valmiiksi löytyviä esineitä, huonekaluja ja tekstiilejä. Voin myös samalla antaa vinkkejä piensisustukseen liittyen. Jos stailaus vaatii vuokrakalusteiden käyttöä tai stailaustarpeiden ostoa, maksaa asiakas niistä aiheutuvat kulut.

Tarjoan palveluani niin yksityisille kuin yrityksillekin.

SuomiAreena 2023

Hinnasto

Kilometrikorvaus

En veloita kilometrikorvausta sellaisiin kohteisiin, joihin on Raumalta alle tai tasan 50 km.

+50 km -kohteisiin hinta on 0,57 €/ylitetty kilometri. Nämä ylimenevät kilometrit veloitetaan aina, huolimatta siitä, johtaako käyntini toimeksiantoon vai ei.

Sisustusneuvonta

1 h 80 €
2 h 150 €
3 h 210 €
Hinnat sisältävät alv 25,5 %

Sisustussuunnittelu

Aloituspalaveri 50 € sis. alv 25,5 %
(sisältyy hintaan, jos käynti johtaa toimeksiantoon)
Suunnittelutyö 60 €/h sis. alv 25,5 %
Mahdollinen urakkahinta

Juhlatilastailaus

Aloituspalaveri 50 € sis. alv 25,5 %
(sisältyy hintaan, jos käynti johtaa toimeksiantoon)
Suunnittelutyö 60 €/h sis. alv 25,5 %
Koristeiden valmistus 70 €/h sis. alv 25,5 %
Koristelu -ja purkutyö 60 €/h 1hh
100 €/h 2hh sis. alv 25,5 %
Mahdollinen urakkahinta
Koristeet ja muut stailaustarpeet asiakas maksaa aina itse.

Myyntistailaus

Aloituspalaveri 50 € sis. alv 25,5 %
(sisältyy hintaan, jos käynti johtaa toimeksiantoon)
Suunnittelutyö 60 €/h sis. alv 25,5 %
Stailaustyö 60 €/h sis. alv 25,5 %
Mahdollinen urakkahinta

Tietosuojaseloste

Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Somakoti Sisustussuunnittelun tietosuojakäytännöt koskien asiakasrekisterin ylläpitoa ja asiakkaiden henkilötietoja. Suunnittelutyön kannalta oleellinen tieto, kuten osoite ja puhelinnumerot kerätään ja liitetään osaksi suunnitelmia.

Rekisterin ylläpitäjä

Somakoti Sisustussuunnittelu
Y-tunnus: 3441543-1

Rekisterin yhteyshenkilö

Nella Gröndahl-Järvenpää
Sorkan maantie 47
26410 Kaaro
+358 50 527 1605
somakotisisustus@gmail.com

Rekisterin nimi

Somakoti Sisustussuunnittelun asiakasrekisteri

Henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn tarkoitus

- Asiakassuhteen hoitaminen ja ylläpitäminen
- Sopimuksen teko
- Asiakkaan antamat tiedot saattavat tapauskohtaisesti välittyä Somakoti Sisustussuunnittelun yhteistyökumppanille, jolle Somakoti Sisustussuunnittelu tekee asiakkaan pyynnöstä tarjouspyynnön.

Rekisterin sisältö

Etu- ja sukunimi
Puhelinnumero
Osoitetiedot
Sähköposti
Yritysasiakkaan henkilö- ja/tai yritystiedot

Säännönmukaiset tietolähteet

Henkilötiedot saadaan, kun asiakas ottaa yhteyttä palvelua tilatessaan. Somakoti pyytää henkilötiedot puhelimitse tai sähköpostilla. Tietoja tarkennetaan ja päivitetään tarvittaessa tarjouskäynnin yhteydessä sekä asiakassuhteen aikana.

Henkilötietojen luovuttaminen

Henkilötietojen luovuttamisessa noudatetaan kaikissa tilanteissa lainsäädäntöä. Asiakas ymmärtää ja hyväksyy, että kolmannen toimijan tarjoamien palvelupyyntöjen yhteydessä hänen henkilötietonsa välitetään yhteistyökumppanille, jos kyse on esimerkiksi kalustetarjouspyynnöistä.

Henkilötietoja voidaan luovuttaa lakien mukaisesti viranomaisille niin pyydettäessä. Rekisteri on tallennettu ja suojattu siten, ettei asiaankuulumattomilla tahoilla ole pääsyä rekisteritietoihin.

Rekisterin suojaus

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti.

Tietojen tarkastusoikeus ja korjaaminen

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on tallennettu. Tarkastuspyynnön toteuttamiseksi rekisteröidyn tulee olla yhteydessä rekisterin yhteyshenkilöön.

Mikäli asiakas havaitsee esimerkiksi tarkastusoikeutta käyttäessään, että rekisterin tiedoissa on puutteita tai virheitä, on asiakkaalla oikeus pyytää Somakotia korjaamaan tiedot asianmukaisiksi.

Muut oikeudet

Somakoti pidättää oikeuden muuttaa tätä tietosuojaselostetta aika-ajoin täyttääkseen oikeudelliset velvoitteensa.

Somakoti sitoutuu oma-aloitteisesti tai rekisteriin kirjatun henkilön vaatimuksesta oikaisemaan, poistamaan tai täydentämään rekisterissä olevat tiedot, joiden todetaan olevan virheellisiä, tarpeettomia, puutteellisia tai esimerkiksi vanhentuneita. Mikäli tiedon korjaamista ei hyväksytä, annetaan henkilölle perusteltu ilmoitus, jossa kerrotaan syyt, joiden vuoksi vaatimusta ei ole hyväksytty.

Rekisteritietojen säilyttäminen

Somakoti säilyttää rekisteritietoja enintään 10 vuotta. Työn luonne vaatii rekisterin säilyttämistä arkistossa ja sillä tällöin vanhoihin suunnitelmiin palaaminen on mahdollista. Arkiston asianmukaisessa säilömisessä noudatetaan arkistointilain mukaisia määreitä. Vanhoihin suunnitelmiin sekä niiden henkilötietoihin ei kuitenkaan palata, ellei asiakkaan uusi yhteydenotto tätä vaadi.

Henkilötiedot poistetaan rekisteristä aikamääreen päättymisen jälkeen ja hävitetään asianmukaisesti.